Sivut

torstai 18. helmikuuta 2016

Uudet nettisivut


Heippa! Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua taas pitkään aikan! Mutta jos sinä kuitenkin eksyit tänne syystä tai toisesta ja olet jo täällä katsellut tarpeeksi niin siirry ihmeessä uusille nettisivuilleni tutkailemaan uusia tuulia... millahoo.com on osoite! :)



tiistai 27. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa!



Huh hei. Aika vaan kuluu ja asiat ryntäilee eteenpäin. Täällä on ollut hiljaiseloa, enkä ole ihan varma miten jatkan tästä eteenpäinkään. Blogia tekisi mieli pitää, mutta se voisi olla jotain hieman toisenlaisella vivahteella, kuten olen aiemminkin kaavaillut. Valokuvia, visuaalisesti kaunista jälkeä...

Syksy on kulunut valokuvatessa, ratsastaessa ja remontoidessa kotia. Vessamme on saanut uuden kuorrutuksen kauniilla mintun värisellä puupaneloinnilla ja vanhoilla aikakausilehtien sivuilla. Siitä voisinkin muuten joku päivä laittaa kuvia. Tuli kyllä todella viihtyisä pieni vessa. Katsotaan ehdittäisiinkö vielä olohuoneen kimppuun ennen joulua. Sitten olisikin oikeastaan koko alakerta hyvällä mallilla.



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ihana laventeli

Rakastan laventeleita. Se taitaa olla ihan sama mitä lajiketta, rungotettua eli tavallista. Ne on niin kauniita. Niiden lehdet on täydellisen värisiä ja sopivan nukkaisia. Ah... Yritän tätä blogi elämää elvyttää kunhan muut asiat selviytyvät tästä ja tule tykkämään facebookissa sivusta: Visualisti Milla H. Näät vähän missä mennään.





perjantai 13. helmikuuta 2015

Mun netti portfolio


Käys tsekkaa mun uudet portfolio sivut. Voipi olla, että vielä tuosta muokkaantuu. Siellä on kuitenkin nyt oleellisimmat asiat paketoituna.




tiistai 20. tammikuuta 2015

Taukoa blogista

Moikka! Enpä ole aikoihin kirjoittanut / postannut mitään tänne. En ole blogia unohtanut, mutta tuntuu, että kaikki muu on vienyt ajan ja kiinnostuksen. Aion jatkaa kun sopivalta tuntuu. Ehkä keksin jotain varsin vinhaa sitten taas tämänkin blogin puolelle!
Mitä se vois olla?





perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapsan päivän revontulet


Valokuvausta. Sitä haluaisin oppia enemmän enemmän ja enemmän. Lisäksi haluasin asua Lapissa. Rakastan Lapin luontoa ja rauhaa. Onneksi saatiin nyt jouluksi myös etelään lunta. Tänään näkyi vilaukselta komeat revontulet, mutta pilvet painuivat penteleet eteen. Olisi pitänyt päästä myös katuvaloja karkuun.





sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä jouluun


Tänään on aloiteteltu joulusiivousta Saloran soitellessa joululauluja radiosta. Huomenna imuroin ja pesen lattiat. Tiistaina vaihdan vielä petivaateet, joten aattona saa herätä puhtaista lakanoista. Kuusi on tuotu verannalle lämmittelemään ja lunta on odoteltu ja odoteltu. Nyt se lupaa huomiseksi lunta tänne eteläänkin! Ihanaa.

Löysin myös vihdoin nättejä appelsiineja uusia neilikka-appelsiineja varten. Olen katsonut jo viidestä kaupasta ja nyt oli vihdoin meidän omaan lähikauppaan tullut sopivia tällaiseen näpertelyyn. Syödessähän sillä ulkonäöllä ei niin väliä olisikaan. En kelpuuttanut aiempia kun niissä oli niitä sellaisia "pentuja" puskemassa toisesta päästä appelsiinia ulos tai muuten vaan kuori oli tosi ruma ja kärsineen näköinen. Nyt siis tuoksuu taas appelsiini ja neilikka ♥

Jouluun on enää kolme yötä!