Sivut

tiistai 17. syyskuuta 2013

Koiran kuulumisia - koiran atopia epäily

Heipsan!

Nyt vuorossa taas koira juttuja. Kävimme eilen taas kertaalleen lääkärin juttusilla koska lopetettuamme asteittain pari kk. kestäneen Mederol vet. kortisoni kuurin myös kutina palasi asteittain. Joka päivä pienellä annoksella pysyi vielä täysin oireettomana ja joka toinenkin päivä annettuna vaikutti vielä ihan ok. Mutta joka kolmas päivä ja nyt kun jätimme reilu viikko sitten kokonaan pois kutina on palannut lähes yhtä kurjaksi kuin se oli lähtötilanteessa.

Koira siis syö kaikkia tassujaan kun ne kutisee sekä raapii kovasti leukaansa. Muualta se ei juurikaan kutia. Nyt on sitten pidetty eliminaatio diettiä Royal Caninin Anallergenig nappulalla ja e.lääkärin mielestä tämä paljastaa ettei kyse ole ainakaan täysin pelkästään ruoka-aine allergiasta. Hän epäilee koiran sairastavan atopiaa. Ja nythän on niin, että moni atoopikko on myös tietyille ruoka-aineille allerginen. Joten tämä päätelmä ei suinkaan johda siihen, että voisimme antaa koiralle nyt mitä vaan.

Päädyimmekin siis yhdessä aloittelemaan raaka/koti ruokintaa mahdollisimman neutraaleilla raaka-aineilla ja menin tänään heti ostamaan Maukas kalkkuna pakasteita omaan pakkaseen ja rupeamme niilllä totuttelemaan tähän vaihtoehtoon. Katso kalkkunan lihasta enemmän tästä. Ensin me siis asteittain lisätään kalkkunan osuutta nappulan kanssa ja jos se ok. Tuota luutonta lihaa on mahdollista syöttää nappulan lisänä. Muutenhan barffin ja nappulan sekoitusta ei suositella hyvin erilaisen sulavuuden vuoksi. Eläinlääkärin ohjeistuksella kuitenkin menen nyt eteenpäin. Pari päivää kokeillaan siis nappula + kalkkuna ja jos oireet ei pahene vaihdan nappulan hirssiin tai tattariin. Sitten lisätään vitamiinit ja rasvahappovalmiste muutaman päivän välein, jotta nähtäisiin mahdolliset reagoinnit myös niihin. Kennelrehun autostakin saa kaikkia pakasteita ja jos pidemmän päälle syötetään näitä niin siellä on hieman edullisempaa. Toisaalta Mustista ja Mirristä saa todella näppärästi ja voi ostaa pienenkin määrän kerrallaan ja saahan sieltä kantiksella välillä tarjouksia ja kerryttää vähän bonusta.
Kalkkunan jauheliha 500g. Kuva: maukas.info/tuotteet.

Lisäksi hain kutinaan Cortavance kortisoni suihketta apteekista, johon saimme reseptin. Periaatteessa samankaltainen kuin ihmisten hydrokortisoni voide, mutta helpompi käyttää suihkutettavan muodon ansiosta juurikin karvaiselle kohteelle :) Tämä siksi, että kutina on niin paikallista ja suht pienellä alueella, että jos tällä silloin tällöin annettuna saataisiin tarvittava apu olisi se paljon turvallisempaa kuin syödä jatkuvasti noita kortisoni valmisteita suun kautta. Niissä kun on omat vakavat haittavaikutusten riskit olemassa. Kts. Cushingin tauti yms. Toivotaan siis, että pärjättäisiin jatkossa tuolla paikallisvalmisteen käytöllä silloin tällöin. Saaps nähdä. :)

Näillä siis taas eteenpäin. Koira on kuitenkin minusta oma ihana itsensä. Mitä nyt mököttää jos jää yksin kotiin. Kuitenkin eilen ja tänään kun olen ollut lyhyemmän päivän pois on se taas yllättänyt kotiintullessani eikä tassut ole olleet yhtään märät. On siis antanut niiden olla rauhassa. Parempaan päin taas siis näinä päivinä :)

Terkut meiltä teille kaikille nyt lähdemme lenkkeilemään :)


Vauhti päällä jo ;)

Ihana tuulinen ilma. Ei kuitenkaan sada vettä. Juuri sopiva syksyinen reippailu ilma. Ihanaa mennä kylmenevään iltaan kävelylle parhaista parhaan lenkkikaverin kanssa ja tulla sitten sisälle aidon hellan lämmittämään tupaan ja sytytellä kynttilät tuoksuttamaan ja luomaan kaunista lempeää valoa!

Pus!

- Milla







4 kommenttia :

  1. Heippa! Meillä myös atoopikko-koira, 2,5-vuotias saksanpaimenkoira. 5 mg kortisonia syö yhden päivässä, jos joskus unohtuu antaa, raapiminen alkaa heti. Miten teillä on nyt mennyt? Kurja vaiva on :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Raakaruoalla (kalkkuna ja nyt uutena lohi ja poro) ollaan menty syksystä asti ja tolla cortavance suihkeella kitkuteltu. Just tuli allergia testien tulokset ja muut oli negatiivisia paitsi sisäallergeenit oli rajatapaus (esim. pöly- ja varastopunkit ja home). Välillä on pitkään hyvä ja sit taas tassut ja leuka alkaa kutiaa hirveeesti. Saa nähdä mitä kevät ja kesä tuo tullessaan. Allergiatestien valossa ei siis pitäisi olla pahempi koska ei näyttänyt siitepölyille allergiaa. Mutta kaipa esim. tiepöly voi ärsyttää siinä missä huonepölykin? Ruokia ei testattu kun on niin epäluotettavia + ollaan oltu parikin kertaa eliminaatiodieetillä ilman tuloksia... Miten teillä pärjäillään eteenpäin? :)

      Poista
  2. Kortisonilla jatketaan, koira on syönyt sitä jo vajaan vuoden ikäisestä päivittäin. Annosta ei pysty laskemaan, koska raapiminen alkaa heti :( Eilen taas kokeilin jättää yhden päivän väliin, illalla jo alkoi raapiminen ja jalkojen järsiminen. Teillähän on siihen nähden hyvä tilanne, että pärjäätte pelkän suihkeen avulla :) Miehen kanssa ollaan pohdittu koiran kohtaloa, atopialla on tapana iän myötä vain paheta. Jos nyt jo oireet ovat noin vahvat ilman kortisonia, mitä se olisi muutaman vuoden päästä... Meillä ei testejä tehty, lääkäri totesi oireiden perusteella ja oikeaanhan hän osui. Ruoka-aineallergia on kuulemma koirilla luultua harvinaisempi, sekoitetaan usein varastopunkkiallergiaan, joita siis kuivaruoassa on. Siksi moni on suht oireeton raakaruoalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on kyllä mukava kun on vähän helpottanut siitä kun alkoi ja ollaan pärjätty sillä suihkeella. Olen todella iloinen. Kun silloin kesällä/syksyllä kun kortisonia syötiin oli tilanne samankuuloinen kuin teillä eli heti kun annosta laskettiin niin kutinat palas samantien. Meillä el. sanoi ettei suosittele päivittäin kortisonin käyttöä kun näin nuori koira (kun ei pärjännyt kans jokatoinen tai jokakolmaspäivä annettaessa) ja toisaalta kun sit alkoi helpottaa vähän et pärjättiin ilman edes kituutellen. Välillähän se meilläkin pahenee ja tassut on järsitty / lupsutettu kirkuvan punaisiksi kun palataan töistä kotiin. Onneksi on mennyt sitten pesulla ja puhdistuksella sekä basibact puuterilla tai cortavacella muutamassa päivässä taas paremmaksi. Se leuka tosiaan kutiaa kanssa ja siitä iho on paksuuntunut ja ryppyinen. Se on tavallaan vielä vaikeampi kuin tassut kun tuntuu ettei mikään oikein auta siihen. Onneksi on nyt pysynyt ehjänä ettei rikki asti ole raapinut taas n. kuukauteen.

      Ikävä kuulla, että teidän tilanne on noin paljon kurjempi :( Ja noin alusta asti olette joutuneet kortisonia syömään. Mutta minkäs teet jos ei toistavaihtoehtoa ole. Oletteko te raakaruokinalla? Minä epäilin ja jahkailin sen kokeilemista, mutta ainakin toistaiseksi puolisen vuotta syötettyäni tuntuu että siitä todella on edes jotain apua. Eihän se kokonaan loppunut ja tod. näk onkin että meillä ollaan allergisia myös sille pölypunkille jne. mutta edes se pienikin helpotus on hyvä juttu.
      Ite vaan välillä pelkään sitä et saako se tarpeeks kaikkia vaik lohiöljy on turvaamassa rasvansaantia ja aptuksen multidog vitamiinia/hivenaineita. Mut kun ei voida kauheen vaihtelevasti tosiaan syödä kun esim. possusta ja naudasta tuntuu oireilevan. Kanaa pitäis ehkä uskaltaa vaan kokeilla mut se on ollu sen takia pannassa kun söi sitä yhdes kuivamuonas mikä ei sopinut mutta hyvin todennäköistä on, että se oli varastopunkki joka siinä sen aiheutti.

      Toivottavasti teillä jotenkin helpottuisi/löytyisi joku joka oireisiin vähän auttaa. On niin kurjaa katsoa kun kaveri sairastaa ja on niin kovin vaikea löytää keinoja auttamiseen. Eikä toinen osaa kertoa miltä tuntuu jne.

      Poista