Sivut

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Integroidut kodinkoneet

Ihan ensin täytyy pahoitella sitä, että jälleen kerran tulee postaus keittiöstä. Tajusin juuri etten ole muusta nyt tänne blogiin ehtinyt kirjoittamaankaan. No - tuleepahan jollekin aihetta ajattelevalle melkoinen pläjäys. Lupaan kyllä korjata tapani ja yrittää kirjoittaa pian jostain muustakin. Viimeistään sitten kun remontti on valmis ;) Mutta asiaan siis...

Tänään saatiin laitettua jo jääkaappi ja pakastin paikoilleen! JEE! Meille tulee nyt kaikki kodin koneet integroituina paitsi mikro kun sille ei jäänyt mitään sopivaa rakoa mihinkään kaapiin.



Tuon muurin kun saisi vielä ihan kuntoon. Tarkoitus on maalata se Tikkurilan Tunto karhealla, joten sen ei tarvitse mikään tasaisista tasaisin olla, mutta tuolle kulmalle pitäis jotain tehdä. Se ei nyt ole suoraa kulmaa nähnytkään ja aika rujosti tasoiteltu. Ehkäpä huomenna jo sen kimppuun. Sille seinälle kun ei paljon kaappeja asennella ennenkuin muuri is done!

Pohjamaalasin sen jo tänään, jotta vähän näkee mihin suuntaan sen uudelleen rappaaminen/tasoittaminen pintaa vei. Vanha pinnoitus oli halkeillut ja ihan höttöä...





Vähänpä se nyt vielä kaaosta pukkaa, mutta paljon on mennyt taas eilisen illan ja tän päivän aikana eteenpäin. Tästä lähin kuulemma vain minä teen meillä ruokaa?! Hahahahah... Nii vissii. No, ehkä mä aika monta kertaa haluankin tehdä sitten kun pitkästä aikaa pääsee kokkailemaan. Ja vielä näin hienossa keittiössä!

Voi että mä niin odotan kun saa laittaa valaisimia kattoon ja verhotankoja paikoilleen. Siitä haaveillessa... Nyt näkemään kenties unta uusista verhoista.


- Milla






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti