Sivut

lauantai 18. toukokuuta 2013

Raparperipiirakka

Raparperit tohottaa kasvaa jo isoina. Kukkavarret leikkasin tänään alas samalla kun otin ainekset raperperi piirakkaan. Viime vuonna paloittelin pakkaseenkin varsia, mutta siellä ne edelleen ovat. Ei tullut käytettyä :)
Nyt tuoretta käyttöön mieluummin.

Raparperi - rahkapiirakka

8 dl     vehnäjauhoja
3 dl     sokeria
2 tl      leivinjauhetta
2 tl      ruokasoodaa
2 tl      vaniljasokeria
250 g  voi sulaa

Sekoitetaan keskenään ja jaetaan n. kahteen osaan. Toisesta tulee pohja, toinen jää murupäälliseksi.
Pohjaosaan lisätään ja sekoitetaan:

2 dl    piimää
1 kpl  kananmunia


Puolet taikinasta säästetään pääliseen.


Pohja kumotaan uunipellille. Seuraavaksi valmistetaan täyte.

Täyte:

400 g    maitorahkaa
2 dl       sokeria
2 tl        vaniljasokeria
2 kpl     kananmunia
1 kpl     sitruunanmehu
10dl      raparperia (voi käyttää myös vaikka omena survosta tms.), itsellä oli enemmänkin raparperia.


Yhden sitruunan mehut täytteeseen.


Sekoita täyte ja kaada piirakka pohjan päälle pellille. Ripottele päälle loput alussa tekemästäsi taikinasta = murut.


Pohja pellillä odottamassa täytettä ja päälistä.


Valmiina uuniin.


Paista uunin keskitasolla 200:ssa asteessa n. 30 minuuttia.


Paistunut piirakka. Normaalisti täytettä näkyy, mutta nyt murutaikina
peitti sen kokonaan.


Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.


Mulla jäi tällä kertaa tuota murua ihan hurjasti. Peittyi koko täyte sillä, mutta ei haittaa kun se on niin hyvää.


Tee vaikka ukolles tätä kun Leijonat petti ;)

Nam nam!






1 kommentti :

  1. Voiko tästä hyötyä muutenkin? Mitä tarkoittaa, että teillä on oikeus poistaa postauksia, jotka eivät liity resepteihin. Eli poistatte teidän omilta sivuilta linkit postauksiin, jotka eivät liity ruokaan?

    -Milla

    VastaaPoista